Tirehtöörin analyysi asiasta tässä. Minusta sirkuksen kolme keskeistä elementtiä ovat fyysisyys, yhteisöllisyys ja kehittyminen. Fyysistä puolta on liike, voima, hiki ja tasapaino. Yhteisöllisyys on tietysti henkistä, mutta voisiko ajatella että se välillä konkretioisuu fyysiseksi. Esityksessä tirehtööri huolehtii siitä että vanhimmat huolehtivat siitä että nuorimmat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toisaalta kolme alamiestä vastaa siitä että keskitaso jaksaa kannatella ylätasoa. Vain yhdessä saamme jotakin aikaiseksi! Kukaan ei ole turha. Kolmas elementti on oppimista, toistamista, oppimista epäonnistumisesta ja oppimista onnistumisesta. Kehitystä ei tapahdu ilman pitkäjänteisyyttä.
Syksy on alkanut hyvin, innostus on käsinkosketeltavaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään huipennusta, kevätnäytöstä.